keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Blogi on tauolla

Valmistelemme Lottamuseon Lottaperinneyhdistykselle omaa sivua ja "päiväkirjaa" Lottamuseon uudistuville kotivisuille.

Kerromme jäsentapaamisten aiheista ja annista uusien kotisivujen valmistumiseen asti Lottamuseon fabebook-sivulla ja Tuusulan ja Järvenpään alueen paikallislehdissä.



tiistai 26. joulukuuta 2017

Vierailut kouluille, kerhoihin ja lelumuseoon

Olemme tämän talven aikana jalkautuneet lasten ja perheiden pariin. Toivon että saisimme jatkaa hyvin alkanutta työtämme, myös yläasteilla ja lukioissa sekä muissa oppilaitoksissa. 

Leena Jäntti ja Riitta Kokko-Parikka kävivät Järvenpäässä, Perhekeskus Maahisen varhaiskasvatuskerhojen Suomi 100 juhlassa kertomassa Lotta Svärd järjestöstä ja Leena veti lisäksi Lottatyttöjen kevyen liikuntaharjoituksen.

Leena ja Riitta kävivät kouluvierailulla  Keravan Kalevan koululla. Riitta kertoi oppilaiden olleen erittäin kiinnostuneita historiasta.

Itse olin Lelumuseo Hevosenkengässä esittelemässä Lottatyttöjen toimintaa, Pikkulotan leikkikirjan julkistamisen yhteydessä.

Sain myös olla Lotta Aune Raholan mukana Espoossa Lintulaakson koululla. Esitimme kahdelle eri ryhmälle SA filmin Lottatytöistä ja loppuaika menikin oppilaiden kysymyksiin vastaamisiin. Lopuksi opetimme, radistilotan ollessa kyseessä, oppilaille morsetusta. Aunen oppikouluaikaisen luokkakorun viisauden. Ole tyytyväinen, olet onnellinen: OTOO

-Virpi Vihervä






Riitta Kokko-Parikka

Riitta avasi keväällä hallituksen ensimmäisessä kokouksessa täpötäyden kalenterinsa ja alkoi luetella tapahtumia joihin menisi mielellään esittelemään Lottien arvokasta työtä ja  myymään museokaupan tuotteita. En ollut ainoa joka mykistyi, ja kysyinkin varovasti että oletko nyt ihan varma... "Kyllä" -sanoi Riitta, niin vakuuttavasti ja edellisen toimintavuoden kokemuksella, että teimme museonjohtaja Saijan ehdotuksesta Riitasta tapahtumavastaavan.

Riitta ei ainoastaan mennyt  mm. Vanhan Savotan Vanhan ajan Metsä- ja Maatalousnäyttelyyn Luopioisten Rautajärvelle,  Tuusulan Taiteiden Yöhön, Vanhan Ajan Perinnepäiville Ruotsinpyhtäälle, Riihimäen Rauta-ja Petrooli-tapahtumaan. Ei, Riitta pukeutui Lotaksi, kampausta myöden. Tarjoili vastiketta ja myi museotuotteita. Osallistui traktoriparaatiin ja sai sivuroolin näytelmästäkin. Usein mukana oli myös Riitan tytär Lita, suuret kiitokset hänellekin aktiivisuudesta.




Vuoden viimeisessä, 5.12 jäsentapaamisessa Lotta Svärd Säätiön puheenjohtaja Tarja Björling-Pakarinen piti meille puheen. Puheessaan hän kehui Riitan toimintaa, ja siihen varmasti jokainen yhdistyksessä voimme yhtyä. Säätiö lahjoitti kiitokseksi Riitalle Lotta Svärd Säätiön korun.

Kiitos!

-Virpi Vihervä

Kaikki kuvat ja alla oleva teksti Riitan luvalla hänen FB sivultaan.


"Olen aivan mykistynyt, tämä on elämäni ikimuistettavin itsenäisyyspäivä! Tuhannet kiitokset Lotta Svärd Säätiölle ja lottamuseolle! <3

Lotta Svärd Säätiö on lahjoittanut minulle hopeisen Lotta Svärd Säätiön korun, jota on valmistettu vain pieni rajallinen määrä. "Koru voidaan luovuttaa ansioituneelle henkilölle, joka on uupumatta työskennellyt lottaperinteen tunnetuksitekemisessä ja ollut kannustavana esikuvana lottien kunnioittamien arvojen välittämisessä nykypäivän naisille." Säätiön toiminnanjohtajan Tarja Björkling-Pakarisen Lottaperinneyhdistyksemme pikkujouluissa videoitu kaunis kiitospuhe ilahduttaa minua yhtä paljon kuin saamani upea koru. Toimintani Lotta Svärd –perinteen hyväksi jatkuu ja odotan jo innolla ensi vuoden tapahtumia ja tilaisuuksia minulle rakkaiden arvojen parissa.

Suuri kiitos myös yhdistyksemme jäsenten Lotta Svärd Säätiöltä ja Lottamuseolta saamista Pikkulotan Leikit –kirjoista sekä yhdistyksemme hallituksen jäsenten saamista aidoista Lotta Svärd –kupeista.

Arvostan todella saamaani kunnianosoitusta. Koen jatkavani edesmenneiden sukulaisteni työtä. Isoäitini Alli Nihtilä ja hänen sisarensa ja kälynsä olivat Kärkölän Lotta Svärd –paikallisosaston aktiiveja ja osa heistä oli myös sen johtokunnan jäseniä. Vietin lapsena pitkiä loma-aikoja mummuni luona ja mielilukemistani siellä oli hänen kirjahyllyssään ollut Lotta Svärd –matrikkeli, jossa lähisukulaistenikin tiedot ovat mukana. Alli-mummuni kuoltua v. 1984 sain kirjan hänen perinnönjaossaan ja se on arvopaikalla kirjastossani. Isoisäni Niilo Nihtilä oli Kärkölän suojeluskunnan pitkäaikainen päällikkö. Tänään itsenäisyyspäivänä on myös hänen nimipäivänsä."
6.12.2017 Riitta Kokko-Parikka








sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Naisten Valmiusliitto 4.10


Marita Manninen antoi meille rautaisen tietopaketin Naisten Valmiusliiton toiminnasta. Olemmehan mekin liiton jäseniä! 
Marita on Myllypuron Marttojen puheenjohtaja ja
Uudenmaan Piirihallituksen jäsen sekä Naisten VL Uudenmaan alueneuvottelukunnan sihteeri.

Energisen esityksen jälkeen jokainen meistä koki lähes velvollisuudekseen osallistua tuleviin NASTA harjoituksiin. 

Liitolla on kattavat nettisivut ja blogi - käykää ihmeessä lukemassa.
www.naistenvalmiusliitto.fi


Kuvat Heta Välimäki ja Virpi Vihervä

Vierailu Suomenlinnan Lelumuseoon 17.9

Aurinkoisena syyspäivänä astuimme Suomenlinnan lauttaan ja pääsimme tutustumaan museonjohtaja Petra Tandefeltin opastamana museon aarteisiin.

Museossa lelut ovat heränneet henkiin. Hienosti pukeutuneet helsinkiläiset odottavat raitiovaunua pysäkillä. Evakkomatkaa kuvaavista vitriineistä voi aistia sen kauhun ja rohkeuden mikä näillä ihmisillä oli sieluissaan. Oli pakko lähteä - pakko pärjätä.

Kiitos Petra kun saimme käydä kylässä.

Kuvat: Riitta Kokko-Parikka ja Virpi Vihervä



 




torstai 24. elokuuta 2017

Hei! 

Seuraava jäsentapaamisemme on sunnuntaina 17.9. klo 11:00 Suomenlinnan Nukke- ja Lelumuseossa. 

Emme siis tapaa 5.9 kuten aiemmin on ilmoitettu. 

Lottamuseo tarjoaa meille opastetun kierroksen nukke- ja lelumuseossa. 
Lauttamaksut sekä kahvit ovat omakustanteisia. 

Tulethan ajoissa paikalle.
Tapaamisiin!